Herrojen eväät
Tomaatti on hyvä energiapatukka. Siitä saa nestettä ja energiaa. Maatalon poikana olen tottunut syömään kotiruokaa. Myös retkellä. En omista retkikeitintä, omistan Turbostoven. Turbostove on polttopuilla toimiva, alun perin kehitysmaakäyttöön suunniteltu puupihi polttopönttö. Kun herään, ei ruoka heti maita. Teen kaikessa rauhassa tulet, keitän kahvit, paistan pekonia - jo alkaa ruoka jo maittaa. Päivällä pidän useita taukoja, jolloin syön pienen välipalan. Vatsa ei tule liian täyteen ja pystyy melomaan. Illalla ateria on ohjelmanumero. Ruoka tehdään hartaasti ja sitä on paljon. Ja jälkiruuaksi kunnon kahvit. Jos ollaan isomalla porukalla, tehdään ja syödään ruoka yhdessä. Minulla on matkassa yhden kuksan espressokeitin. Kokoteräksisenä sen voi panna suoraan tuleen. Ja tietysti matkassa pitää olla viskikuksa, jonka sisus on hopeaa, jotta voi ihastella juoman väriä. Ihan en saa painoa pysymään. Pitkillä reissuilla painosta lähtee 5-10 kiloa. Normipaino minulla on 85 kg / 182 cm. O...