Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2019.

Melomaan oppii melomalla.

Kuva
Ensin vaan pitää jonkun osaavan melojan auttaa alkuun. Tämä on tarina ja kuvakimara Melonta- ja soutuliiton sileän veden leiriltä elokuisessa Nuuksiossa. Kuvat ovat joko Kai Lindqvistin tai Kari Hellströmin. Kuvaajat ja kuvattavat mainitaan etunimillä. Kuvien julkaisuun tässä tarinassa on osallistujien lupa. Kun meloja hymyilee, hän tietää, mitä tekee. Sven kuva Kai Kun itse olin noviisi, Louhisolan Pena opetti minut melonnan alkuun. Olin juuri ostanut häneltä ensimmäisen oikean kanootin, Madriver Duckhunterin. Menimme Vantaalle, Viilatehtaan alapuolen koskeen. Puljasin siinä Penan opissa tunnin verran. Niillä opeilla meloin kahdeksan vuotta, kunnes kohdalle osui Englannin kanoottiliiton kanoottimelonnan kurssi Nurmeksessa. Se kurssi jalosti minusta opinhaluisen melojan. Olen tällä kertaa yksi opettaja kanoottimelonnan sileän veden kursilla. Tavoitteeni on siirtää saamani opettelun into eteenpän. Pidän ensiarvoisen tärkeänä, että tulevat melojat oppivat yhteisöllisyyttä. Englanniksi Gr...